No, huh huh! Mitä tekisit 500 miljoonalla eurolla?
Ostaisit aika monta ekologista joululahjaa, vaikka noin 150 miljoonaa vuohta :-) =>
http://www.toisenlainenlahja.fi/fi/
Näin paljon edestä suomalaiset haaskaavat ruokaa hukkaan, katso esimerkiksi Kauppalehden artikkeli
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20101250507
MTT:n Foodspill-projekti selvittää parhaillaan elintarviketeollisuuden, kaupan, ravitsemispalveluiden ja kotitalouksien ruokahävikkiä. Keskimäärin ruokahävikkiä syntyy vuodessa 23 kiloa jokaista suomalaista kohti.
Kansainvälisessä vertailussa suomalaisten kotitalouksien haaskaaminen vaikuttaa pieneltä. USA:ssa ruuan hävikki on henkeä kohti noin 80 kiloa, Britanniassa noin 70 kiloa ja Ruotsissakin noin 60 kiloa.
Elintarviketeollisuus voisi kyllä tulla myös vastaan pakkaamalla ruokin pienempien talouskokojen tarpeiden mukaan. Sitä superhypertalouspakkausta ei perus parin hengen tai sinkkutalous millään ehdi syödä. Ja taas heitetään hukkaan.
Kansalaistaitoihin pitäisi varmasti lisätä ruoan kierrätyskin eli kuinka hyödynnät edellispäivän jätteet uudestaan maittavana ruokana? Tässä kohden ehkä kannattaisi katsoa hiukan peiliin ja miettiä omallakin kohdallaan parempien ostoslistojen laadintaa, ruoan hyötykäyttöä myös sen eka syöntikerran jälkeen.
Legendan mukaan Fredriika Runebergin mukaan nimensä saanut torttukin syntyi leivän/korpunmuruista (ei ollut muuta tarjolla) ja varmaan moni muistaa lapsuuden "pappilan hätävara" -nimisen jälkiruoan?
Lounaan jälkeisin ajatuksin,
* maijaleenar *
Kirjoitamme ympäristöstämme ja siihen liittyvistä ilmiöistä kuluttajina, työntekijöinä, vanhempina ja kaikissa niissä rooleissa, missä toimimme arjessa, työssä ja vapaa-ajalla.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleistä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleistä. Näytä kaikki tekstit
tiistai 14. joulukuuta 2010
perjantai 19. marraskuuta 2010
Ekodiplomaatit esittäytyvät
Meitä on muutama kymmenen eri alojen ihmistä, jotka syksyinen kurssi ympäristöteemalla toi yhteen Aalto Yliopistoon. Edustamme muutaman sadan työvuoden edestä eri toimialoja, jotkut jo pitkään eri ympäristöaloilla toimineina, osa meistä muilla toimialoilla toimineina.
Meitä yhdistää usko siitä, että ympäristöliiketoiminta on kasvava ja muuttuva toimiala. Se on osittain vielä määrittämätön kokonaisuus, mutta mahdollisuudet ovat valtavat. Itse kukin meistä haluaa jatkossa muodossa tai toisessa tuoda omaa osaamistamme suomalaiseen liike-elämään, tutkimukseen, koteihin ja lähiympäristöömme kuluttajina, työntekijöinä, vanhempina, ja missä tahansa roolissa vaikutammekaan arjessa, työssä ja vapaa-ajalla.
Kirjoittajat havannoivat ympärillä olevia ilmiöitä teemalla ympäristö. Muuten blogifoorumimme on vapaa ja toivomme, että kirjoituksemme herättävät keskustelua ja ajatuksia. Haluamme osaltamme olla ympäristöilmiöiden tulkkeja, rooli, joka voi joskus vaatia aikamoista diplomatiaa, siitä nimi Ekodiplomaatit.
S'il vous plait! Kolleegat, sana on vapaa!
*maijaleenar*

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)