Laajalahden luonnonsuojelualue on aivan Aalto-yliopiston Otahallin hermokeskuksemme vieressä ja paikan läpi tulee muutamat kerrat kesässä kuljettua sekä mereltä aluetta nähtyä meloen. Suojelualuiden synnyn taustalla on kansalaisaktivisuus ja ympäristöjärjestöt, mistä Sipoonkorpi on uusin esimerkki.
Historia toistaa itseään ja se pitää hyvin paikkansa luonnonsuojelussa. Lähialueiden taustoja on mukava tuntea ja aloin pohtia Laajalahden suojelualueen historiaa ympäristökurssin aikana. Helsingin ja Espoon rajan läntiset alueet olivat vielä 1950-luvulle asti "maaseutua" ja karjaakin alueen kartanotiloilla pidettiin. Laajalahden lähialueilla on ollut myös varakkaampien helsinkiläisten kesäasuntoja. Alueen rakentaminen oli silloin vähäistä ja nykyinen suojelualue ruovikkoineen ja kosteikkoympäristöineen ei varmaankaan ollut kaikkein houkuttelevinta aluetta. Rakentamiseen löytyi helpompaa tilaa harvaanasutulta lähialueelta. Lähistön luonnonvaraiset kosteikkoalueet muodostivat laajan kosteikkoalueen, johon myös kuului sittemmin asuinalueiksi rakennettu Huopalahden ja Talin alue.
Kulttuurihistoriallisesti Espoon luontotalo Villa Elfvik on vanha 1900-luvun alussa rakennettu huvila, joka on korjauskunnostettu 1990-luvun vaihteessa kahvilaksi ja siellä on usein kesäisin tapahtumia. Lähistöllä on myös Tarvaspään museo, joka on rakennettu samoihin aikoihin ja oma veikkaukseni on, että Laajalahtea on voitu pitää aikanaan tällaisena idyllisenä "luonnonkauniina" kulttuurimaisemana ja sen rakennustoimintaa on rajoitettu rannoilla.
Suurin muutos alueelle on sitä rajaavan Otaniemen TKKn kampusalueineen perustaminen 1960-luvulla. Tällöin alueelle on jouduttu siirtämään täyttömaata lahdelle, mikä on supistanut kolmanneksen ruovikkoalueesta. Onneksi paikallinen kansalaisaktiivisuus ja Laajalahti-liike on vaikuttanut suojelualueen historiassa siten, että uudet rakennussuunnitelmat on onnistuttu torppaamaan. Mantereen puolelta suurten teiden, Turun tie ja Kehä I, rakentaminen on johtanut siihen, että Laajalahden suojeltu alue muodostaa kapean lahtea mukailevan kaistaleen teiden kainaloon ja sellaisena se näyttäisi jatkossa pysyvän. Matalan Laajalahden pohjan rehevyyteen on historiallinen ”syntipukki” eli Talin jäteveden puhdistamo, joka 1960-80-lukujen aikana työnsi lahteen ravinteita. Nykyään alue on paljolti palautunut entiselleen luonnontilaan ja perinnekarjaakin on tuotu takaisin laiduntamaan.
Kuvassa näkyy tilanne ennen ja nykyään, kun vanhat kärrytiet on korvattu valtaväylillä ja lähialueet rakennettu. Jäljelle jäänyt Laajalahden suojelualue on perustettu v.1979 säilyttämään linnustoltaan rikasta matalaa, ruovikkoista merenlahtea ja sen rantapiiriä. Paikka on osa Natura-alueita ja kuuluu myös arvokkaiden kosteikkoalueiden suojelemiseksi tehtyyn Ramsar-sopimukseen. Alueella sijaitsee Espoon ympäristökeskuksen luontotalo Villa Elfvik, pitkospuureitti ja kaksi lintutornia. Rauhoitus mahdollistaa alueen käytön luontoharrastukseen ja alueen runsaiden vesi- ja kahlaajalintujen seuraaminen on tavallisin vierailun tarkoitus. Onneksi osa näin mahtavasta alueesta on voitu omistaa luonnonsuojeluun !
Aasinsiltana Sipoonkorven suojelualuetta ollaan ekodiplomaattien nousevan brändinimen avulla nostamassa HSY-ilmastomuutos kilpailussa voittoon. Suomen luonnonsuojeluliitto on mallikkaasti toiminut primus moottorina hankkeelle ja heistä tuli ehdotuksemme voimasta toivottuja voittajakandidaatteja saamaan ”Pääkaupunkiseudun ilmastopalkinnon” http://www.hsy.fi/seututieto/ilmasto/palkinnot/ilmastopalkinto/Sivut/default.aspx.
Ehdotuksemme meni näin :
””Sipoonkorven kansallispuisto-hanke”. Tiiviisti rakennettu pääkaupunkiseutu on jatkuvassa rakentamisen paineessa ja kuitenkin se tarvitsee vihreitä alueita luontopaikoiksi, keuhkoiksi sekä hiilinieluksi.
Sipoon rauhoittamisen asia on nyt edennyt päätöksen asteelle eduskunnassa aktiivisten vaikuttajien eli Suomen luonnonsuojeluliitto - järjestön ansiosta. Hyvän pohjatyön ansiosta kaupunkilaiset ovat saamassa luontoelämyksiä varten säilytettyä itäpuolen alueella koskematonta luontoa, josta puut ja muu kasvisto nykyään saavat siis ansiota myös hiilinielun - tuon sanahirviön - muodossa. Niin metsä vastaa kun sinne huutaa ja Sipoonkorvesta tuosta "Sipoonhiilikurkusta" soikoon jatkossakin lintujen viserrys ! ””
Risto J / Ekodiplomaatit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti